Suurin osa suomalaisista haluaa nauttia kulttuurista kesällä ulkona. Ja kesäteatterit ovatkin yksi suomalaisuuden ydinasioista. Viime kuussa listasimme Turun seutukunnan kesäteatteritarjontaa kesälle 2018 ja nyt ovat vuorossa muut Varsinais-Suomen alueen kesäteatterit.
Vakka-Suomen, Loimaan, Salon ja Turunmaan alueelta listallemme löytyi jopa 23 kesäteatterivaihtoehtoa! Kesäteatterit Varsinais-Suomessa tarjoavat monipuolista ohjelmaa koko kesäkauden. Vaihtoehtoja löytyy draamasta musikaalien kautta nauruhermoja kutkuttaviin komedianäytelmiin ja esityksiä kesäkuun puolestavälistä elokuun loppuun saakka. Löydätkö sinä listalta oman suosikkisi?
Kaivolan kesäteatterin parrasvaloissa nähdään Olavi Virta. Musiikkikomediaa menestyksensä aallonharjalta pudonneesta laulajasta säestää livebändi. Esityskausi on 29.6.-22.7.2018.
Uudessakaupungissa ei tarvitse kesäteatterissa olla säiden armoilla. Torsti Tulion vauhdikkaaseen elämään pääsee tutustumaan katetussa ja ilmastoidussa sisätilassa. Esityskausi on 4.7.-15.8.2018.
Pyhämaan Suviteatteri: Munaako herra ministeri
Brittifarssin ystäviä hemmotellaan Pyhämaan Nuorisoseuran katetulla ulkonäyttämöllä. Herra elinkeinoministeri joutuu pulaan kun hänen hotellihuoneestaan löytyy kuollut mies. Miten käy ministerin uran? Näytöskausi on 1.-22.7.2018
Rauman iltanäyttelijät ry. esittävät Pyhärannan Santtion kesäteatterissa runoilija Heli Laaksosen komedian, josta tuskin ainakaan murretta puuttuu. Näytöskausi on 5.-20.6.2018.
Volter Kilpi Kustavissa –kirjallisuusviikon aikana esitetään päivittäin useita eri näytelmiä, jotka muun muassa ovat kantaesityksiä ja dramatisointeja Kilven teoksista. Kirjallisuusviikkoa vietetään Kustavissa 11.-15.7.2018.
Loimaalta ei vauhtia puutu kun Kertunmäen kesäteatterin näytelmä Kuin tuhka tuuleen saa ensi-iltansa. Näytelmää kuvaillaan hulvattomaksi jännityskomediaksi, joka ei nauruhermoja säästele. Esityskausi on 29.6.-11.7.2018.
Krekilän myllyn kesäteatteri: Pekka Puupää kesälaitumilla
Krekilän myllyn kesäteatterissa pääset sukeltamaan 1950-luvun tunnelmaan ja Suomi-filmien idylliin. Pekka Puupää kesälaitumilla tuo lavalle kansan rakastamat Pekan ja pätkän, temperamenttista Justiinaa unohtamatta. Esityskausi 19.6.-1.7.2018. Näytelmä on suunnattu koko perheen iloksi.
Kylän viimeistä sinkkunaista ja leskirouvaa riepotellaan puolelta toiselle. Perässä ovat niin innokkaat kylän poikamiehet kuin entinen anoppikin. Esityspaikkana on Vuorilinnan ulkoilmateatteri ja esityskausi on 16.6.-28.7.2018.
Pöytyän Yläneellä Uudenkartanon kylän kesäteatterissa päästään seuraamaan mitä tapahtuu kun tytär saa viimein houkuteltua äitinsä vanhainkotiin asumaan. Seniorikodissa tunteet räiskyvät niin että heikompia hirvittää ja yleisöä naurattaa. Näytöskausi 24.6.-25.8.2018.
Pöytyän teatteri: Pikatie
Pikatie on musiikkikomedia täynnä naisenergiaa! Näytelmässä seurataan kahden sukupolven tarinaa äidistä ja tyttärestä, joiden elämäntyö on uhattuna. Esitystä rytmittävät suomalaisten naissrtistien kappaleet. Näytöskausi on 8.6.-4.8.2018.
Juhlavuotta viettävä KiPiNät tuo lavalle totutusta poikkeavan rakkaustarinan. Rakkautta kyllä riittää, mutta luvassa on myös anarkiaa, tanssia ja täyslaidallinen huumoria. Esityskausi on 27.7.-17.8.2018.
Mathildedalin kesäteatteri: Reinikainen
Myös Mathildedalin kesäteatterin lavalla riittää riemua kun Teatteri Provinssin Reinikainen saa ensi-iltansa. Tämä televisiostakin tuttu hahmo vie katsojat takaisin 1980-luvulle ja lupaa naurattaa kaikkia. Näytöskausi on 13.7.-19.8.2018.
Mustion linnan kesäteatteri: Tenorit liemessä –farssi
Teatteri Provinssi luo Mustion linnan kesäteatterilavalle 1930-luvun Pariisin. Seesteistä ranskalaistunnelmaa ei kuitenkaan taida olla luvassa kun tenorit puolisoineen kutovat elämänlankojaan yhteen. Näytöskausi on 14.6.-29.7.2018
Mustion linnan kesäteatteri: Viimeinen patruuna
Myös Mustion linnan kesäteatterin toisessa näytelmässä nähdään Teatteri Provinssin osaamista. Viimeinen patruuna on näytelmä oikean elämän suurmiehestä, joka teoillaan vaikutti niin teollistumiseen kuin vankileirien oloihin. Esityskausi on 3.-18.8.2018.
Suomusjärven kesäteatteri: Niskavuoren nuori emäntä
SuoNäpit tarttuvat Suomusjärven kesässä valkokankaaltakin tuttuun klassikkoon. Näytelmän tapahtumat vievät katsojan 1800-luvun lopun Hämeeseen ja isännän vaikean valinnan eteen. Esityskausi on 6.7.-1.8.2018.
Teatteri Puutaivas: Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset
Vaskion kylän Perinnemäellä nähdään koko perhettä ilahduttava näytelmä. Miten käy kirjoista tutun Kattilakosken perheen lomanvieton? Luvassa on varmasti riemukasta menoa hulvattomia käänteitä! Esityskausi on 29.6.-11.8.2018
Vuohensaaren kesäteatteri: Vares ja huhtikuun tytöt
Salon teatterin matkassa katsojat pääsevät vertahyytäviin dekkaritunnelmiin. Reijo Mäen Yksityisetsivä Vares saa selvitettäväkseen nuorten naisten murhia. Esityskausi on 15.6.-14.8.2018
Somerolla toimiva Myötätuulen teatteri tuo lavalle tuulahduksen paikallishistoriaa. Näytelmässä nähdään aikanaan Pohjoismaiden suurimman lasitehtaan historian pääkohdat. Näytöskausi on 7.-17.6.2018
Myötätuulen teatteri: En usko rakkauteen
Näytelmä on kunnianosoitus 50-vuotta sitten kuolleelle säveltäjä Unto Monoselle. Rakkautta pursuavaa komediaa tahdittavat Monosen sävellykset. Esityskausi on 24.7.-6.8.2018.
Somerniemen musiikkiteatteri: Sommerå
Sommerå on on musiikkinäytelmä ihan tavallisen pikkukaupungin elämästä. Vai onko kaikki sittenkään kuten pitäisi? Esityskausi on 6.-20.7.2018.
Paraisilla päästään seuraamaan 1950-luvun kalkkikivikaivoksen elämää. Mitä tapahtuu kun tasaisen onnelliseen yhteisöön tuleekin uusi jäsen? Esityskausi on 26.6.-17.7.2018
Miltä kuulostaisi teatterinäytös purjeveneessä? Saaristossa sekin on mahdollista! Taalintehtaan vierasvenesatamasta pääsee hyppäämään kolmen tunnin kaksikieliselle teatteriristeilylle, jossa on luvassa kaksi mininäytelmää. Esityspäivät 28.6., 3.7. ja 5.7.2018.
Skärgårdsteatern: Ubu
Saaristolaisteatteri kiertää komedianäytelmä Ubun kera ympäri Uudenmaan ja Varsinais-Suomen saaristoa. Jokaisessa satamassa on yksi esitys, joten kannattaa pysyä tarkkana! Kiertue kestää 22.6.-22.7.2018.
Vakka-Suomen, Loimaan, Salon ja Turunmaan alueelta listallemme löytyi jopa 23 kesäteatterivaihtoehtoa! Kesäteatterit Varsinais-Suomessa tarjoavat monipuolista ohjelmaa koko kesäkauden. Vaihtoehtoja löytyy draamasta musikaalien kautta nauruhermoja kutkuttaviin komedianäytelmiin ja esityksiä kesäkuun puolestavälistä elokuun loppuun saakka. Löydätkö sinä listalta oman suosikkisi?
Vakka-Suomi
Laitila
Kaivolan kesäteatteri: VIRTA VIE – Olavi Virran sävelinKaivolan kesäteatterin parrasvaloissa nähdään Olavi Virta. Musiikkikomediaa menestyksensä aallonharjalta pudonneesta laulajasta säestää livebändi. Esityskausi on 29.6.-22.7.2018.
Uusikaupunki
Kesäteatteri Lentävä lokki: PIKKUJÄTTILÄINEN - Torsti Tulion elämä, naiset ja baariUudessakaupungissa ei tarvitse kesäteatterissa olla säiden armoilla. Torsti Tulion vauhdikkaaseen elämään pääsee tutustumaan katetussa ja ilmastoidussa sisätilassa. Esityskausi on 4.7.-15.8.2018.
Pyhämaan Suviteatteri: Munaako herra ministeri
Brittifarssin ystäviä hemmotellaan Pyhämaan Nuorisoseuran katetulla ulkonäyttämöllä. Herra elinkeinoministeri joutuu pulaan kun hänen hotellihuoneestaan löytyy kuollut mies. Miten käy ministerin uran? Näytöskausi on 1.-22.7.2018
Pyhäranta
Teatteri Kuperkeikka: TÄÄL TÄNÄP TÄHTHOUSURauman iltanäyttelijät ry. esittävät Pyhärannan Santtion kesäteatterissa runoilija Heli Laaksosen komedian, josta tuskin ainakaan murretta puuttuu. Näytöskausi on 5.-20.6.2018.
Kustavi
Volter Kilpi –viikko: päivittäin useita esityksiäVolter Kilpi Kustavissa –kirjallisuusviikon aikana esitetään päivittäin useita eri näytelmiä, jotka muun muassa ovat kantaesityksiä ja dramatisointeja Kilven teoksista. Kirjallisuusviikkoa vietetään Kustavissa 11.-15.7.2018.
Loimaa
Loimaa
Kertunmäen kesäteatteri: Kuin tuhka tuuleenLoimaalta ei vauhtia puutu kun Kertunmäen kesäteatterin näytelmä Kuin tuhka tuuleen saa ensi-iltansa. Näytelmää kuvaillaan hulvattomaksi jännityskomediaksi, joka ei nauruhermoja säästele. Esityskausi on 29.6.-11.7.2018.
Krekilän myllyn kesäteatteri: Pekka Puupää kesälaitumilla
Krekilän myllyn kesäteatterissa pääset sukeltamaan 1950-luvun tunnelmaan ja Suomi-filmien idylliin. Pekka Puupää kesälaitumilla tuo lavalle kansan rakastamat Pekan ja pätkän, temperamenttista Justiinaa unohtamatta. Esityskausi 19.6.-1.7.2018. Näytelmä on suunnattu koko perheen iloksi.
Tarvasjoki
Tarvasjoen nuorisoseuran kesäteatteri: Kylän viimeinen nainenKylän viimeistä sinkkunaista ja leskirouvaa riepotellaan puolelta toiselle. Perässä ovat niin innokkaat kylän poikamiehet kuin entinen anoppikin. Esityspaikkana on Vuorilinnan ulkoilmateatteri ja esityskausi on 16.6.-28.7.2018.
Pöytyä
Himolan teatteri: Oma maa mansikkaPöytyän Yläneellä Uudenkartanon kylän kesäteatterissa päästään seuraamaan mitä tapahtuu kun tytär saa viimein houkuteltua äitinsä vanhainkotiin asumaan. Seniorikodissa tunteet räiskyvät niin että heikompia hirvittää ja yleisöä naurattaa. Näytöskausi 24.6.-25.8.2018.
Pöytyän teatteri: Pikatie
Pikatie on musiikkikomedia täynnä naisenergiaa! Näytelmässä seurataan kahden sukupolven tarinaa äidistä ja tyttärestä, joiden elämäntyö on uhattuna. Esitystä rytmittävät suomalaisten naissrtistien kappaleet. Näytöskausi on 8.6.-4.8.2018.
Salo
Salo
Kiikalan KiPiNät: Romeo VAI JuliaJuhlavuotta viettävä KiPiNät tuo lavalle totutusta poikkeavan rakkaustarinan. Rakkautta kyllä riittää, mutta luvassa on myös anarkiaa, tanssia ja täyslaidallinen huumoria. Esityskausi on 27.7.-17.8.2018.
Mathildedalin kesäteatteri: Reinikainen
Myös Mathildedalin kesäteatterin lavalla riittää riemua kun Teatteri Provinssin Reinikainen saa ensi-iltansa. Tämä televisiostakin tuttu hahmo vie katsojat takaisin 1980-luvulle ja lupaa naurattaa kaikkia. Näytöskausi on 13.7.-19.8.2018.
Mustion linnan kesäteatteri: Tenorit liemessä –farssi
Teatteri Provinssi luo Mustion linnan kesäteatterilavalle 1930-luvun Pariisin. Seesteistä ranskalaistunnelmaa ei kuitenkaan taida olla luvassa kun tenorit puolisoineen kutovat elämänlankojaan yhteen. Näytöskausi on 14.6.-29.7.2018
Mustion linnan kesäteatteri: Viimeinen patruuna
Myös Mustion linnan kesäteatterin toisessa näytelmässä nähdään Teatteri Provinssin osaamista. Viimeinen patruuna on näytelmä oikean elämän suurmiehestä, joka teoillaan vaikutti niin teollistumiseen kuin vankileirien oloihin. Esityskausi on 3.-18.8.2018.
Suomusjärven kesäteatteri: Niskavuoren nuori emäntä
SuoNäpit tarttuvat Suomusjärven kesässä valkokankaaltakin tuttuun klassikkoon. Näytelmän tapahtumat vievät katsojan 1800-luvun lopun Hämeeseen ja isännän vaikean valinnan eteen. Esityskausi on 6.7.-1.8.2018.
Teatteri Puutaivas: Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset
Vaskion kylän Perinnemäellä nähdään koko perhettä ilahduttava näytelmä. Miten käy kirjoista tutun Kattilakosken perheen lomanvieton? Luvassa on varmasti riemukasta menoa hulvattomia käänteitä! Esityskausi on 29.6.-11.8.2018
Vuohensaaren kesäteatteri: Vares ja huhtikuun tytöt
Salon teatterin matkassa katsojat pääsevät vertahyytäviin dekkaritunnelmiin. Reijo Mäen Yksityisetsivä Vares saa selvitettäväkseen nuorten naisten murhia. Esityskausi on 15.6.-14.8.2018
Somero
Myötätuulen teatteri: Åvikin sirpaleitaSomerolla toimiva Myötätuulen teatteri tuo lavalle tuulahduksen paikallishistoriaa. Näytelmässä nähdään aikanaan Pohjoismaiden suurimman lasitehtaan historian pääkohdat. Näytöskausi on 7.-17.6.2018
Myötätuulen teatteri: En usko rakkauteen
Näytelmä on kunnianosoitus 50-vuotta sitten kuolleelle säveltäjä Unto Monoselle. Rakkautta pursuavaa komediaa tahdittavat Monosen sävellykset. Esityskausi on 24.7.-6.8.2018.
Somerniemen musiikkiteatteri: Sommerå
Sommerå on on musiikkinäytelmä ihan tavallisen pikkukaupungin elämästä. Vai onko kaikki sittenkään kuten pitäisi? Esityskausi on 6.-20.7.2018.
Turunmaa
Parainen
Teaterboulage: StenplockerskornaParaisilla päästään seuraamaan 1950-luvun kalkkikivikaivoksen elämää. Mitä tapahtuu kun tasaisen onnelliseen yhteisöön tuleekin uusi jäsen? Esityskausi on 26.6.-17.7.2018
Kemiönsaari
Purjelaiva Eugenia: Tsaari & PirtuMiltä kuulostaisi teatterinäytös purjeveneessä? Saaristossa sekin on mahdollista! Taalintehtaan vierasvenesatamasta pääsee hyppäämään kolmen tunnin kaksikieliselle teatteriristeilylle, jossa on luvassa kaksi mininäytelmää. Esityspäivät 28.6., 3.7. ja 5.7.2018.
Skärgårdsteatern: Ubu
Saaristolaisteatteri kiertää komedianäytelmä Ubun kera ympäri Uudenmaan ja Varsinais-Suomen saaristoa. Jokaisessa satamassa on yksi esitys, joten kannattaa pysyä tarkkana! Kiertue kestää 22.6.-22.7.2018.
Teksti: Johanna / Arjen pilkahduksia
Kuva: Susanna / Arjen pilkahduksia
Kuva: Susanna / Arjen pilkahduksia